Kalenterikuvaukset
Aika: 15.8.2009 | Kirjoittaja: Pasi Lehtinen | Kategoria: Valokuva | ei kommentteja »
Eli viime torstaina oli isoin keikka mitä tähän asti olen kuvannut. Aloitettiin kello 0745 hommat. Maskeeraaja Virpi tuli myös samaan aikaan. Virpi alkoi meikkaamaan, mä aloin laittamaan valoja pihalle. Oltiin Saijan vanhempien pihalla Karjasillalla. Pelättiin koko viikko, että tulee aivan varmasti sadetta silloin, mutta luojan kiitos sateet olivat tulleet jo yöllä.
Juha tuli vähän yli kahdeksan ja tuli auttamaan settien pystyyn pistämisessä. Ekat kuvat päästiin ottaan siinä yhdeksän aikaan. Löydettiin ihan hyvin varjopaikkoja päivän mittaan, mutta muutama kuva piti ottaa aika kovassa auringon valossa, joten salamat täysille vain. Siinä huomasin, että voisi olla jossain vaiheessa aiheellista ostaa yksi kovemman tehon omaa salama. Kiirettä piti koko päivän, 18kpl tyttöjä oli yhteensä kuvauksissa ja kaksitoista kuvaa pitäisi siis saada.
Kello 19 aikaa saatiin hommat valmiiksi. Ja oli aika rättiväsynyt olo. Pääsin kämpille ni pikaiset ruuat naamaan ja kolmen tunnin nokkaunet. Ja vielä seuraavanakin päivän oli ihan höpöhöpö olo.
Samalla näissä kuvauksissa sain testattua kunnolla tuon uuden Canon 17-40 4L linssinkin jonka ostin. Ja tietenkin kamerana oli aina luotettava tankki Canon 1D Mark II, vaikka on vanha niin laatu on edelleen ihan ykkösluokkaa.
Katsotaan nyt jos joskus marras-joulukuussa saisin kuvat esille muillekkin. Kalenteri pitäisi saada ainakin valmiiksi marraskuuksi. Dokumentaatio kuviin ja videoihin joudutte siis tyytymään nyt.
Ja sitten tietenkin yksi video jonka ehdein ottamaan. Pitääpi muistaa seuraavalla kerralla antaa jollekkin kamera käteen että voi ottaa vähän enemmän dokukuvia. Ne on niin kivoja muistoja kaikille.






Kommentoi