Mirka
Aika: 19.11.2009 | Kirjoittaja: Pasi Lehtinen | Kategoria: Työ, Valokuva | ei kommentteja »
Mirkan niminen henkilö tuli kuvattavaksi Raahesta toissa viikonloppuna. Saapui Virpi Väisäsen käsittelystä suoraan studiolle. Vähän aikaa meni kamojen pystyyn pistämisessä, mutta hommat alkoivat sujumaan aika mutkattomasti heti. Vähän Elican lähettimet pistivät vastaan, mutta pienen tuunailun jälkeen nekin toimi. Tällä kertaa kun aikaa oli vähän vähemmän niin en lähtenyt kovasti kikkailemaan, eli puhtaan suoraa kuvaamista. Muutamiin kuviin pikkuisen kovempaa varjoa, mutta ei ihan pimeäksi. Pariin kuvaan tuli erittäin hyvä herkkä fiilis joista yhden voisi portfolionkin puolelle pistää.
Monta valokuvaprojektia nyt valmistumassa. Tai siis ovat jo minunpuolesta valmiita ja nyt vain odottelen että saan julkaista ne. Bändikuvia, kalenterikuvia, yksi kuva Brysseliin ja tänään tuli tehtyä yksi kansikuvakin lehteen jonka julkaisuaikaa en vielä tarkkaan tiedä. Mutta, on taas sellanen kansi että ainakin muutama ihminen sen näkee, heh heh.
Töissä tullut taas värkättyä Nokialle UI-hommia ja sitten Blobokin saatu kaupan hyllyille asti. Perttu sai Freetime Machosin finaaliin. Ravintola Puistola saatiin tehtyä. Pipelife kauppa aukesi. EB:n etusivukin duunattiin. Tiedolle tuli tehtyä mediaplayer UI ja Lauri värkkäs niille toiseen projektiin megalomaanisen määrän ikoneita. Eli vaikka mitä Työmaalla taas. Jotain ehkä unohdinkin. Mielenkiintoisia projektia tuli jälleen lisää.
Jatketaan.






