Kuulumisia

Aika: 19.4.2010 | Kirjoittaja: Pasi Lehtinen | Kategoria: Matka, Työ, Valokuva | ei kommentteja »

Muutaman kuvan pistin tuossa jokin aika sitten esille. Vaaleaa Oulua. Muuten ei nyt ole tullut kuvattua muulla kuin iPhonella (Hipstamaticilla) ja päivät mennyt töissä ja illat myös töissä tai kirjoja lukien. Lenkkeilykin saanut taas tulta alleen, juuri tulin 10km lenkiltä ja oli hienoa katsella illan muuttuvan yöksi.

Pääsiäisenä käytiin Torniossa ja oli hauskaa vain rentoutua, lukea, maalailla munia ja käydä vähän ajelemassa + lenkillä. Pitääpi vähän iPhone kuvia jossain vaiheessa pistää esille.

Mikon kanssa väännetty yhtä projektia tässä kotosalla. Saatiin myös pikkuprojekti Ouluvetkin valmiiksi. Ja tuli myös tehtyä Film Finland saittikin töissä Mikon kanssa. Jonkin aikaa sitten Mikon kanssa duunailtiin Sysarttikin. Eli Mikon kanssa aikamonta saittia nyt duunattu. Työmaalla myös saatu uusia mielenkiintoisia asiakkaitakin. Nenäpäivää on yksi ja yhden luokse (jota en vissiin vielä saa mainita) ollaan nyt torstaina menossa Rovaniemelle tutustumispalaveriin koko päiväksi. Myös yksi iso softafirma on mielenkiinnon alla (jota ei myöskään saa mainita, heh). Eli eletään taas mielenkiintoisia aikoja. Työmaallakin alkaa olemaan taas vilskettä ja vilinää kun uusia naamoja alkanut tulemaan. Työmaan menoa tietenkin kannattaa seurata Työmaan Flickeristä ja Twitteristä. Pitäisi toi omakin Twitter feedi saada tähän blogiin niin olisi täälläkin enemmän katteltavaa, sitäkun tulee päivitettyä päivittäin, jopa useasti.

Nyt pitäisi taas aktivoitua tuohon New Yorkin tutustumiseen, jäänyt nyt todella vähälle. Laskinkohan oikein niin 36päivää olisi lähtöön, eli pitääpi heivata muut kirjat pois ja alkaa tutustumaan Nykin antimiin.


iPhone ja kirjoja

Aika: 24.2.2010 | Kirjoittaja: Pasi Lehtinen | Kategoria: Matka, Työ, UI, Valokuva | ei kommentteja »

Jes, sain iPhoneni korjattuna takaisin. Viikko meni ja 20 € makso. Ja kaikki sain backupin kautta takaisin. Huh. Joten taas olen vuodessa 2010. Kyllä ollut outo pelkällä tekstiviesti ja puhelutoiminnoilla olla liikenteessä. Helsingissä varsinkin tuli orpo olo kun työasioita piti kuitenkin kokoajan jollain tapaa hoitaa.

Tuli myös tiukka setti kirjoja tilattua tällä viikolla. Vuodeksi lukemista. Tässä vähän listaa mitä tuli Amazonista tilattua:

Eli pitkä kevät tulee noiden kanssa. Voi olla että menee kesäksikin osa luettavaksi. Vielä jäi muutamia kirjoja joita olisin halunnut tilata, mutta jätetään ne vielä hautumaan.

Muuta hässäkkääpässäkää

Tänään illalla pitäisi saada launchattua yksi saitti. Sitten olisi tuossa uusi studiokuviakin tulossa, osa valmiina, osa ei. Sitten tuli värkättyä 2005 vuoden vanhoja promokuviakin uudelleen. Oli itseasiassa ihan jees kuvia. Sain aika mukavat sävyt niihin. Laitan esille kuhan ehin. Sitten Pertun kanssa kuvatut promokuvat Automatic Eyestä saa julkaista ensi kuussa kun levykin tulee ulos. Eli nekin tulossa.

Poriin olisi sitten lähtö viikolla kymmenen. Sukulaiset ja kummitytöt odottaa. New Yorkin matkasuunnitelmat edennyt sen verran että ei oo kuin yhdeksän hotellia enään ranking-listalle, heh heh. Lennot on kuitenkin jo ostettu joten tämä hommahan on jo puolessa välissä. Lonely Planetin New York app pitää myös kohta ostaa iPhoneen. Berliini ja Pariisi appit oli kyllä käteviä ja tuli todellakin käytettyä. New Yorkin Metro app pitää ehkäpi myös hankkia.


Fashion Served ja Helsinki

Aika: 20.2.2010 | Kirjoittaja: Pasi Lehtinen | Kategoria: Matka, Työ, UI | ei kommentteja »

Viime viikolla tuli ilmoitus Behancen ylläpitämältä sivustolta Fashion Servediltä että mun töitä oli valittu listalle. Mukava yllätys siis heti maanantai aamusta. Täällä minun kuvaama setti Jasmiinasta, joka kuvattiin jo aika kauan sitten.

Tuli myös käytyä Helsingissä reissu. Keskiviikosta perjantaihin. Oli aika kiireinen matka. Ekaksi keskiviikkona oli lento peruttu, mutta pääsin heti seuraavalle lennolle joka lähti tunnin päästä. Helsingin kentältä sitten taksi Bulevardille josta olin ottanut Klaus K:sta huoneen. Huone oli siisti, mutta vähän pienempi mitä kuvista sain käsityksen. Vessassa oli kaiuttimet ja TVssä käyttöliittymä niin ärsyttävä että teki mieli repiä se irti seinästä. Purin tavarat ja lähdin tapaamaan Pnukkia. Kävästiin syömässä ja kahvilla.

Torstaina sitten aamusta töihin, sieltä sitten myöhäiselle lounaalle Juhan kanssa Fazerin-kahvilaan. Hyppy taas taksiin ja Ruoholahteen IxDA eventtiin Hammerkitin tiloihin. Siellä menikin sitten kello 21 asti josta jatkettiin Amsterdamiin kahville keskustelemaan lisää. 2230 takas hotellille tekeen töitä. Uni tuli aika nopiaan.

Perjantaina pakkaus ja pois hotellista. Pikainen retki Työmaalla ja sitten Keilaniemeen Nokialle tapaamaan asiakasta. Lunta tuli enemmän kuin tarpeeksi. Lounasta Nokialla ja pientä esittelykierrosta ehdittiin myös siinä vetämään. Siitä sitten lentokentällekentälle taas. Jonkun aikaa meni että sain kupposen kahvia ja paikan missä sai rauhassa istua. Hiihtoloma viikko nääs alkoi juuri etelässä. Helsingin kentällä jopa ilmanen wi-fi verkko nykyään, heh heh. Noh, sitten koneeseen joka oli jo vartin myöhässä. Siinäpä sitten istuttiin pari tuntia koneessa ja odoteltiin lähtöä kun kone oli jäässä, moottorit ei toiminut, ja kun moottorit taas toimi niin taas oli kone jäässä. Vähän kävi jo mielessä hypätä junaan. Vierustoverina kuitenkin mukava tutkija yliopistolta joten aika kului ihan leppoisasti.

Sellasta. Ja viime yönä tulikin sitten vedettyä makoisat 12tunnin unet. Ja ainiin, mun iPhone on huollossa, ei mennyt enään päälle. Katotaan koska saan takaisin. Nyt pitää pärjätä pomon entisellä puhelimella eli Nokia 8800 käytössä.


Mobile Brain Bank

Aika: 12.1.2010 | Kirjoittaja: Pasi Lehtinen | Kategoria: Graafinen, Työ | 3 kommenttia »

Tässä kuukauden ajan olen värkkäillyt täällä Heinäpään officellani Mobile Brain Bankin uutta ilmettä. Erittäin mielenkiintoinen projekti ja oli mukava tehdä koska harvemmin pääsee tekemään näin elegantin tyylikästä ja yksinkertaista lookkia asiakkaille. Tässä vähän juttua saitilta:

“I saw the huge potential in Mobile Brain Bank, but it wasn’t reflected in the visual identity. I wanted to change that. I wanted people tp see that there is something new and exciting going on and you should get involved. RIGHT NOW! Mobile Brain Bank is all about getting connected.

Conversation is the key. The new logo speaks for itself. It wants you to speak, interact and exchange ideas. Speak, and speak loud! A speech bubble logo is simple, but unique. It´s funny, but elegant.

I hope it will create some additional conversation also :D

I have worked with corporate identities for over a decade. These projects range from huge multi-million technology brands to small one man art projects. Making new and fresh identities is an obsession to me. I love it, it´s hard but rewarding work.

Other parts of my work are on various fields of design from print blueprints to prototypes of mobile touch user interfaces. I just can´t sit and do nothing, I have to be on the move all the time.”

Tarina löytyy myös Mobile Brain Bankin saitilta. Lopuksi vielä vähän kuvaa kokonaisuudesta.

mobb_kuvitus


Mirka

Aika: 19.11.2009 | Kirjoittaja: Pasi Lehtinen | Kategoria: Työ, Valokuva | ei kommentteja »

p6m0374Mirkan niminen henkilö tuli kuvattavaksi Raahesta toissa viikonloppuna. Saapui Virpi Väisäsen käsittelystä suoraan studiolle. Vähän aikaa meni kamojen pystyyn pistämisessä, mutta hommat alkoivat sujumaan aika mutkattomasti heti. Vähän Elican lähettimet pistivät vastaan, mutta pienen tuunailun jälkeen nekin toimi. Tällä kertaa kun aikaa oli vähän vähemmän niin en lähtenyt kovasti kikkailemaan, eli puhtaan suoraa kuvaamista. Muutamiin kuviin pikkuisen kovempaa varjoa, mutta ei ihan pimeäksi. Pariin kuvaan tuli erittäin hyvä herkkä fiilis joista yhden voisi portfolionkin puolelle pistää.

Mirka kuvat täällä

Monta valokuvaprojektia nyt valmistumassa. Tai siis ovat jo minunpuolesta valmiita ja nyt vain odottelen että saan julkaista ne. Bändikuvia, kalenterikuvia, yksi kuva Brysseliin ja tänään tuli tehtyä yksi kansikuvakin lehteen jonka julkaisuaikaa en vielä tarkkaan tiedä. Mutta, on taas sellanen kansi että ainakin muutama ihminen sen näkee, heh heh.

Töissä tullut taas värkättyä Nokialle UI-hommia ja sitten Blobokin saatu kaupan hyllyille asti. Perttu sai Freetime Machosin finaaliin. Ravintola Puistola saatiin tehtyä. Pipelife kauppa aukesi. EB:n etusivukin duunattiin. Tiedolle tuli tehtyä mediaplayer UI ja Lauri värkkäs niille toiseen projektiin megalomaanisen määrän ikoneita. Eli vaikka mitä Työmaalla taas. Jotain ehkä unohdinkin. Mielenkiintoisia projektia tuli jälleen lisää.

Jatketaan.